24483.jpg

Hyvää Joulua kaikille blogini lukijoille! Tämä on viimeinen kirjoitukseni ennen joulua, sillä lähden torstaina viettämään joulua vanhempieni luokse, eikä heillä ole nettiä. En tiedä kauan viivyn heidän luonaan, saatan olla uudenvuoden yli, joten samalla toivotan lukijoilleni Onnellista Uuttavuotta.

Mukaan otan ainakin seuraavat neuleet ja muut käsityöt:
-sukat Nalle Colorista itselle, toivottavasti saisin tämän työn vihdoinkin valmiiksi
-BB-pipo vaaleanpunaisesta Isoveljestä. "Eksyin" tänään Anttilan lankaosastolle, ja koska kyseinen lanka oli tarjouksessa, päätin, että ostan lankaa karkkikauppavierailun sijaan...
-Booga Bag, jonka lupasin jo ajat sitten tehdä äidilleni. Harmittaa, kun en ehdi saada sitä valmiiksi ennen kuin menen vanhempieni luokse. (Siis työtä ei ole vielä aloitettukaan...)
-Koska joskus kauan aikaa sitten neulomastani kissapiposta tuli vähän liian suuri, olen ajatellut tehdä siihen vuorin. Vanhempien luona siihen onkin hyvä mahdollisuus, pääsee käyttämään äidin ompelukonetta.

Lisäksi neulomuksista mulla on kesken huivi OnLinie Allegrosta, mutta tuo työ saa jäädä Jyväskylään - huivi on jo aika iso, joten en viitsi lähteä sitä junassa kuskaamaan.