Hups, tätä vuotta onkin ehtinyt jo tovi vierähtää päivittelemättä... No, enpä mä kauheasti ole ehtinyt mitään tehdäkään, kouluhommat on vieneet ihan liikaa aikaa (vaikka niitä ei pitänyt olla tänä keväänä paljon mitään... *argh*). :( Tänä iltana voisi kyllä yrittää kunnostautua ja viettää pienen telkkarimaratonin samalla neuloen... Sitä ennen pitää kuitenkin esitellä ne kokonaiset kolme (3) tänä vuonna valmistunutta työtäni:

1305229.jpg
Pikkuvauvan sukat Lanetista. Nämä menivät poikakaverini veljenpojalle, joka syntyi viime kuun alussa. Enpä ollut aikaisemmin neulonut mitään niin pienelle, mutta ihan hyvät tulivat.

1305233.jpg
Näitä pitsisukkia neuloin jo viime kesänä. Tarkoituksenani oli käyttää näihin koko kerä seiskaveikkaa, mutta kyllästyin ja päättelin koko roskan. Kerästä jäi vajaa puolet jäljelle, neulon siitä nyt kämmekkäitä.

1305235.jpg
Näihin sukkiin käytin kaikki 7 veljestä jämänöttöseni. Yllättävän kivannäköiset näistä tuli ja mukavan pitkät, melkein polviin saakka. => Aloin haluta itselleni hillitympiä polvisukkia. Sovitaanko, että kun olen vielä vähän pienentänyt lankavarastoani, saan ostaa lankaa polvisukkiin? Joohan?

Myös nämä sukat, joita mielessäni kutsun päänsärkysukiksi, sekä edellisen kuvan pitsisukat, lahjoitin pois - annoin ne äidilleni. Tuntuu, etttä oma kaappi pursuaa villasukista, vaikka niitä tulee aika paljon kulutettuakin. (Mun kämpässä on kyyyyylmät lattiat. :)