49133.jpg
Sain neulomaosuuden valmiiksi Samos-laukusta. Haluan tehdä laukkuuni vuorin, joten vielä pitäisi siihen ostaa kangas ja tehdä se vuori. :) Meneekin sitten monta kuukautta, ennen kuin kassi on valmis, sillä mulla itsellä ei ole ompelukonetta (enkä rupea käsin ompelemaan) - pitää käyttää äidin konetta sitten, kun menen seuraavan kerran käymään vanhempieni luona. Höh! Mä kun haluaisin, että tuo laukku olisi valmis nyt heti! ;) Tosin eipä sen valmistumisella niin suurta kiirettä ole, sillä laukku on niin kesäinen, että ei sitä vielä viitsisi käyttää.
Sattui muuten aika mielenkiintoinen juttu tämän laukun neulomisen parissa: Ohjeessa oli ilmoitettu menekiksi 100 g, mutta ainakaan mulla ei riittänyt - jouduin menemään kolmannelle kerälle. Onneksi mulla oli kolme kerää Samosta varastossa, niin mitään pahaa ei päässyt tapahtumaan. (Ainoa paha tosin olisi ollut se, että olisin joutunut odottamaan huomista ja lankakauppojen avautumista. ;)
Yksi asia, mikä on pitäisi neulomisen saralla opetella, on silmukoiden poimiminen: Laukun läppää varten oli tarkoitus poimia silmukat laukun takakappaleesta, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta se ei onnistunut multa. Lopulta katsoin parhaaksi neuloa läpän erikseen ja ommella se laukkuun kiinni, jotta takakappaleeseen ei tulisi outoja reikiä. Olen parissa aiemmassakin työssä joutunut tekemään saman jutun - ei oo kivaa...

Neuloin mallitilkun pitsipipoa varten ja totesin, että vaaleanpunainen Samos Lollipop ei ole oikea väri siihen työhön. Oikeastaan tiesin tämän kyllä jo, sillä olen "yksinkertainen on kaunista" -ihminen, ja mulle riittää yksi yksityiskohta per neule - pätkävärjätty lanka ja pitsineule olisivat olleet jo kaksi. :) Taidan saada valkoisen pipon, sillä musta Samoksessa ei näyttänyt olevan muita kivoja värejä, kun äsken Novitan värikarttaa katselin.