19.04.2006 - 14:07
Pääsiäisenä mm. söin suklaata, kävin avannossa, laiskottelin ja neuloin.


Vähän hävettää esitellä nämä laukut pääsiäisen aikaansaannoksina, sillä nehän olivat jo periaatteessa valmiita, vain viimeistely puuttui. Kumpaankin näistä olen tyytyväinen, varsinkin pääkallolaukkuun, koska kumpikaan peloistani ei toteutunut: värit eivät levinneet - vain vähän nukkaa meni punaiselta valkoiselle ja päinvastoin - eikä kassi huopunut käyttökelvottoman pieneksi. Jälkimmäiseen ainakin vaikutti mahdollisimman lyhyellä ohjelmalla peseminen. Blogini tästä entrystä löytyy kuva laukusta ennen huovutusta.
Vaaleanpunainen laukku onnistui myös hyvin - sietikin onnistua, sillä mulla meni puoli päivää vuoren ompelemiseen ja kiinnittämiseen laukkuun. Laukun sisäpuolesta en nyt laita kuvaa, sillä vaikka se onkin siisti, niin se ei ole niin siisti, että sitä täällä kehtaisi esitellä. ;) Musta ei siis ole ompelijaksi.
Pääkallolaukun ohje on täältä ja vaaleanpunaisen laukun uusimmasta Modasta (2/2006).


Tässä kuvassa lemmikkipiruni (sillä ei varsinaisesti ole nimeä, vaikka joskus mielessäni kutsun sitä Paavoksi ;) esittelee myöskin pääsiäisenä valmistunutta pitsipipoa. Tämä pipo on toinen versio tuosta piposta: ensimmäisestä tuli - yllätys yllätys ;) - liian suuri. Tykkään piposta tosi paljon, tulen varmasti käyttämään sitä tosi paljon. (Tai sitten en, mä ajattelen noin jokaisesta tekemästäni neuleesta...) Ohje pipoon on myöskin uusimmasta Modasta, tosin sovelsin sitä vähän, enkä tehnyt siitä niin pitkää/korkeaa.

Keskeneräisistä töistä viimeistelin myös Tahiti-verkkoponchon, mutta se jäi äidilleni enkä tietenkään muistanut ottaa siitä kuvaa.


Lisäksi askartelin äitini kanssa vanhoista tietokoneen näppäimistä magneetteja.

Loppuun vielä yksi kuva lomalla aloitetuista neuleista:

Vasemmalla on Leskenlehtihuivi Woolista kummilleni syntymäpäivälahjaksi - haluan tuollaisen huivin itsellenikin, mutta pakko tehdä tuo lahjahuivi ensin, sillä kummini syntymäpäivä on jo toukokuun lopussa.
Oikeanpuoleinen epämääräinen juttu on verkkokassiviritelmäni Tennesseestä. Saas nähdä, tuleeko siitä mitään...
Makepeace75 www
22.04.2006 - 20:50
Hienot laukut tuli! :o) Ja piru on vallan ihana. Minulla on vastaava pienempi, jonka voitin aikoinaan Brightonin Fun Fairista dartsilla. :o)
Annika www
24.04.2006 - 17:59
Kiitos! :)
markka www
26.04.2006 - 15:11
Aloin myös tekemään magneetteja näppiksen...näppiksistä. Yllättävän vaikeeta, Koska niissä on se ihme uloke siellä sisällä. Ainakin niissä oli, en saanut niitä jotenki leikattua.

En nyt osaa kirjoittaa selkokielellä ollenkaan :D
Annika www
15.05.2006 - 19:06
Markka: (voi olla, että vastaus tulee liian myöhään...) En tiedä, millaisia näppäimiä sinulla on ollut, mutta omissani oli vain pieni uloke sisällä - niin pieni, että sitä ei tarvinnut poistaa. Joissakin näppäimissä tosin oli pieniä "koukkuja", jotka (muistaakseni) sai pois mattoveitsellä.
Magneetit teimme niin, että täytimme näppäimet itsekovettuvalla massalla ja massan kuivuttua liimasimme pikaliimalla magneetin näppäimen taakse. Osassa magneetteja on magneettina pala magneettilevyä, jossa oli mukana tarra kiinnittämistä varten.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Nimi
Annika a.k.a. Shopaholic
Kuvaus
Parikymppinen jyväskyläläinen opiskelija, joka luulee tietävänsä jotain neulomisesta. Yahoo! Avatars U.K. & Ireland